perjantai 20. huhtikuuta 2012

Anna hyvän kiertää

Sekalaisista lelupusseista kirpputoreilla voi löytyä jotain sopivaa nukkekotiin, kunhan niitä jaksaa syynätä kyllin tarkasti. Helsingin Vekarakirppis kuuluu vakkaripaikkoihini ja siellä jos jossain lelua riittää.

Tällä kertaa löysin pussillisen hevosaiheisia leluja. Pussissa oli muutama muovihevonen ja näiden tarvikkeita: juottoastiaa, muovisia heinäpaaleja, pokaali, suitsia ja muuta heppatarviketta. Lisäksi siellä olivat Lundbyn mittakaavaan sopivat ämpärit ja laatikko!



Keksin useita eri käyttötarkoituksia molemmille, ensimmäisenä tuli mieleen tehdä laatikosta lelulaatikko lasten/makuuhuoneeseen ja istuttaa ämpäreihin kasveja. Olen myös alkanut haaveilemaan kellarista, laatikko sopisi myös sinne kuin valettu.

Vaikka innostuinkin pussissa vain kolmesta pikkuesineestä ostin koko pussin, koska hintaa sillä oli vain 0,20€. Kotimatkalla mietin etten halua kotiini yhtään ylimääräisiä muoviesineitä, joten päädyin tekemään pienen yllätyksen kanssaeläjilleni.


Kirjoitin pussin päälle pienen viestin, toivotin hevosille onnea valitsemallaan tiellä ja jätin pussin Kurvin metroaseman lähelle löydettäväksi. Toivottavasti hevoset saivat loppuine romppeineen hyvän uuden kodin ja joku hyvän mielen niiden löytymisestä!

Tehkäämme pieniä yllätyksiä maailmaan! Kuinka hyvä mieli yllättävistä sattumista tuleekaan. Hyvää perjantaita, yllytän sinua yllättämään tuntemattoman tänään! Ja huomenna.

3 kommenttia:

  1. Ihanat sankot ja kori, sekä aivan ihana yllätys kanssaeläjille :) Me teimme kanssa kerran vastaavanlaisen jutun. Olin omassa mummolassani kylässä, ja sinne olemme varastoineet minun ja sisareni lapsuudenleluja. Kävimme läpi lelut ja otimme talteen sellaiset, jotka haluamme antaa nyt omille lapsillemme. Loput laitoimme isoon laatikkoon tien varteen ja siihen kyltin Saa ottaa, ole hyvä! Tunnin päästä laatikko oli tyhjä :) Tuli niin hyvä mieli.

    VastaaPoista
  2. Kannatusta yllätyksille! Meillä siivottiin taloyhtiön ullakkoa ja lavalle uhkasi joutua vaikka mitä. Järjestimme naapureiden kanssa talon seinustalle tavaranjakopisteen, josta ohikulkijat saivat poimia mitä halusivat mukaansa. Vähän piti myös yllyttää: http://i.imgur.com/9DSht.jpg

    VastaaPoista
  3. Pienet yllärit ovat just parhaita! :)

    VastaaPoista